SARJAKUVARUUTU

Säilytys

Perus sarjakuvalehti ei säily kovin pitkään, vain noin sata vuotta. Vaikka jemmaisi lehdet naftaliiniin, tekee ne itse ennen pitkää murhansa. Tämä harmittava itsetuhoisuus johtuu paperin valkaisussa käytetyistä hapoista, jotka jäävät syövyttämään paperin kuituja. Prosessia edesauttavat valo, kuumuus ja liika kosteus. 

Jos olette joskus ronanneet vanhoja divareita, olette väksisinkin kiinnittäneet huomiota niiden ainutlaatuiseen tuoksuun. Aromissa on hieman etikkaa. Pistävän tunkkainen ilmanlaatu johtuu usein juuri lehdillä muhivista hapoista.

Nykyään on kuitenkin saatavilla aika hyviä välineitä sarjakuvien tärveltymisen hidastamiseksi. Itse käytän Fennica Comicsista hankkimiani muovitaskuja. Suosin amerikkalaisen Comic Defense Systemin ProBagseja. Ne ovat hyvin korkealaatuisia, eivätkä sisällä väreille haitallista PVCtä. 

Eilen illalla sujauttelin pienenä puhteena arvokkaimmat lehteni uusiin muoveihin. Laitoin vielä jokaisen lehden selkäpuolelelle hapottoman pahvin säästämään lehtiä kolhuilta. Vanhat perunalaatikot kelpaavat edelleen mitä parhaiten pläräykseen ja sarjakuvien säilytykseen. 

300

On mukavaa, että sarjakuvista sovitetaan elokuvia. Ensi-iltojen ohessa nimittäin julkaistaan usein suomennokset filmaajia inspiroineista sarjakuvista.

Tuskin olisimme viime vuonna saaneet suomennosta sarjakuvanovellista 300, ellei siitä olisi tehty samannimistä suuren budjetin elokuvaa. Sovitus oli muuten onnistunut. Tekijät nähtävästi viimeinkin ymmärsivät, että loistava sarjakuva käy sellaisenaan elokuvan kuvakäsikirjoituksesta.

Pop(up)art

Tämä on yksi mielenkiintoisimmista löydöistäni. Pop-up sarjakuvakirja, joka esittelee muutaman tunnetuimmista x-men hahmoista. 

Voisin kuvitella, että parinkymmenen vuoden päästä tällainen kirjanen saattaa olla arvokas keräilyharvinaisuus. Sitä enteilee jo kirjan selkämyksen teksti: “True believers retro character collection.”

Alelaarista

Sarjakuvien erikoisliike Kulkukatin pojassa oli jonkin sortin kesä-ale. Kauppa tyhjenteli takahuonettaan ja tarjolla oli paljon mielenkiintoista englannin kielistä sarjakuvaa, ja aivan pöyrityttävään hintaan. Suurin osa lehdistä maksoi euron kappale.

Lehtilaaria plärätessä silmiini osui vuoden 1986 Batman: Year One -sarja, kaikki neljä täydellisessä kunnossa olevaa osaa. Hintaa tuli hankinnalle huikeat neljä euroa. 

Sin City

Suomalainen kirjakauppa myi viime vuonna (2008) halvalla Sin City sarjaa kahdeksan euron kappalehintaan. Tarjous oli sen verran houkuttava, että kaikki osat tuli viimein hankittua.

Sin Cityjen tasosta suhteessa tekijänsä, Frank Millerin, aikaisempiin tuotoksiin ollaan vannoutuneissa harrastajapiireissä montaa mieltä. Itse lukeudun niihin, jotka tunsivat aitoa ahmimisen iloa Sin Cityjen äärellä.

Kuudennen osan jälkeen iski tosin rimakauhu. Emmin pitkään ennen kuin uskalsin tarttua viimeiseen, seitsemänteen osaan: Takaisin helvetistä (Hell and Back).

Odotukset saattoivat olla kohtuuttoman suuret, sillä Takaisin helvetistä tuntui laahaavan heti alusta asti. Keskushahmo alkoi närästää ensimmäisenä. Wallace tuntui väsähtäneeltä kaikkine Steven Seagal -kliseineen: entinen armeijan erikoisjoukkojen upseeri, menneisyyttään pakeneva ammattitappaja, hampuusin näköinen herrasmies.

Alakuloiset Sin Cityt olivat parhaimmillaan toisiinsa kietoutuvia film noir henkisiä rikostarinoita, joissa hapuiltiin nihilistisen moraalittomassa ja klaustrofobisessa maailmassa. Tarinoiden miehet olivat piestyjä ja parkkiintuneita, naiset kuolettavan kauniita ja kohtalokkaita, roistot sielunsa murhanneita hirviöitä. Viimeisessä osassa asetelma oli väljähtynyt. Päin helvettiä mentiin, mutta ei palattu.

1 Sin City: The Hard Goodbye 1991

2 Sin City: A Dame To Kill For 1993

3 Sin City: The Big Fat Kill 1994

4 Sin City: That Yellow Bastard 1996

5 Sin City: Family Values 1997

6 Booze, Broads & Bullets 1999

7 Sin City: Hell and Back 2000

VI VERI VENIVERSUM VIVUS VICI

Näin ensin sarjakuvan pohjalta sovitetun elokuvan. Se oli täyttä rautaa. Keskushahmo nimeltä V muistutti Zorron ja Batmanin sulautumaa, joten suosikki sankarini tuntien, alitajuntani alkoi heti erittää hyvänolon tunnetta V:n ilmestyessä estradille. 

Arvostan itse Alan Mooren käsikirjoittamaa ja David Lloydin kuvittamaa V niin kuin verikostoa (V for Vendetta, 1988/1989) korkeammalle kuin vaikkapa Mooren Vartijoita. Verikosto on paketoitu paremmin, kerronta pysyy paremmin ohjaksissa ja koukuttaa heti lukijansa ottamaan selvää V:n sielun syövereistä. 

Ainoa asia, mikä jäi hieman kalvamaan oli sarjakuvan lattea loppu. Elokuvan visio torista täynnä V naamarein varustettuja vastarintalaisia oli huomattavasti tehokaampi päätös ja jäi hykerryttämään pitkään elokuvanautinnon jälkeen. 

SHOKKI

Suomalaiset pääsivät ihmettelemään Atlantin yli leviävää kalman hajuista kauhubuumia, kun Kustannus Oy Semic aloitti Amerikkalaisten Creepy ja Eerie lehtien tarinoiden julkaisun Shokki-lehdessään vuoden 1972 lopulla. Shokki oli ensimmäinen merkittävä sarjakuva Suomessa ja tärkeä osa muutaman vuoden kestävää pohjoismaisen kauhukulttuurin kulta-aikaa.

Shokkien vuosikertalista:

1972: 1,2

1973: 1-12, Shokki-special

1974: 1-13

1975: 1-13

1976: 1-13

1987

Kustannus Oy Semic livautti Yön Ritarin ensimmäisen osan julkisuuteen täysin varoittamatta keväällä 1987. Se sai lepakkoluolistaan kioskeille kömpineet fanit hykertelemään tyytyväisinä ja muut haukkomaan henkeään. Mitään läheskään tähän verrattavaa sarjakuvaa ei oltu suomeksi luettu koskaan aiemmin.

Neliosainen Yön Ritari esittelee päähenkilönsä Bruce Waynen sivuun väistyvänä alfauroksena, joka verhoutuu lepakkoviittaansa viimeistä kertaa.

Frank Millerin toinen Batman -minisarja, Ensimmäinen vuosi, julkaistiin vielä kahdessa osassa (numeroina 5-6) loppuvuodesta 1987. Ensimmäinen vuosi jatkoi yllätysten sarjaa kertomalla nykyaikaistetun version Batmanin syntytarinasta.

λέκτρα lives again

Viime sunnuntaina arviolta maailman parhaat sarjakuvat vaihtoivat omistajaa. Tätä nykyä hyllyni perunaloorassa majailee Frank Millerin ja Bill Sienkiewiczin loisteliaat Elektra - assassin sarjakuvat vuosilta 1986 ja 1987.